omA KOPPA

omA KOPPA

Nuorten TOIVEET ja UNELMAT -> Työn alla SV25V - juhlajulkaisu





                  Olen siirtynyt määräaikaisesti kouluttajan tehtävistä                        ja työtilastani (ateljee sARToria, Sininen Verstas)
toisiin tehtäviin, 
dokumentoimaan ryhmien toimintaa, juhlavuotta 2018 
ja kirjoittamaan 25-vuotisjuhlajulkaisua.




Järjestellessäni tavaroita löysin ylähyllyltä laatikon,
 jossa oli kirjoittamani muistilappu:


'Viirien sisälle on ommeltu nuorten toiveita ja unelmia.                
Olen luvannut säästää yhteisen ompeluksen 
myöhempiä tapaamisia varten. 
VMS 2013.'



Ripustin 5 vuotta laatikossa olleet ompelukset 
työtilan kattossa oleviin oksiin, kuvasin 
 - ja otin ne kaikki mukaani.

Olin pitänyt lupaukseni säästää ryhmätyö.

Päätin itse, että seuraava 'tapaaminen' onkin juhlajulkaisussa -
ja omA KOPPA -blogissa :)



Etätyöpäiväni.





Kaikilla tekijöillä oli mahdollisuus kirjoittaa 
 paperilapulle ihan mitä vain - ja ommella se umpeen.

Toivon, 
että niissä olisi toiveita ja unelmia, 
tehtävänannon mukaan.



En valitettavasti muista kaikkia ryhmiäni 
ja niissä olleita nuoria ulkoa...



...enkä etenkään ihmisten käsialoja. En edes omaani ':D



Mielenkiintoista...



...elämänmakuista.



Niin olet sinäkin.



Mitä itse olisit kirjoittanut?



Joukossa oli vain yksi v-sana ;)




Mitäköhän heille kuuluu? Ovatko toiveet toteutuneet?

~

Uskallatko sinä toivoa...
tai osaatko  vielä unelmoida?



Minä toivon, 
että saan juhlajulkaisun materiaalit kasaan 
ennen kesälomaa.


Kirjoitan nuo kaikki 
nuorten toiveet ja unelmat  puhtaaksi.
Niistä tulee minun osuus kouluttajana 
Sinisen Verstaan 25-vuotisjuhlajulkaisuun.



Joku oli kirjoitanut lapulle tsemppiviestin - minulle?! ;)



Unelmoin muuten taannoin 
pääseväni välillä toisiin (itsenäisiin) tehtäviin, 
vaikka tekemään tällaista :)


Albumi juhlajulkaisuntekomatkasta ->




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti